Kaupallinen artikkeli 8.6.2021 00:00

Drone taipuu moneen - jopa arvokkaan tiedon siirtämiseen jälkipolville


Hämeenkyröläisellä Jarmo Mansikkamäellä oli ongelma. Hänellä on maatilallaan salaojia ja muita maanalaisia rakenteita, jotka eivät näy maastossa millään tavoin. Hän halusi tallentaa jälkipolville tiedot niiden sijainneista ja ratkaisuksi hän pohti ilmasta otettuja kuvia.

– Tämä on ollut minulla vuosien ajan mielessä, mutta Hämeenkyröstä ei ole tahtonut löytyä tahoa, joka toteuttaisi ilmakuvauksia, Mansikkamäki kertoo.

Sitten hän huomasi UutisOivasta, että sinne on alkanut ilmestyä ilmasta otettuja kuvia ja nettisivuille myös ilmasta kuvattuja videoita. Nämä on mahdollistanut UutisOivaan ja samassa yhteydessä toimivaan mainostoimisto OivaMainokseen hankittu drone. Mansikkamäki otti puhelimen käteen ja kysyi, onnistuuko maiden kuvaaminen dronella – ja sehän onnistui.

Kuvat otettiin Mansikkamäen osoittamista paikoista hänen valitsemistaan korkeuksista. Kuvat toimitettiin hänelle sekä sähköisenä että paperisena, jolloin kuvat varmasti säilyvät. Näihin kuviin Mansikkamäen on helppo tehdä merkinnät, missä erilaiset rakenteet sijaitsevat.

Drone taipuu siis moneksi. Sillä voi kuvata kaunista maisemaa, omaa kotia, tietyömaata, tontin rajoja, kattoja eli ihan mitä vain, mitä on tarve ilmasta käsin nähdä. Mutta kuten tuli todistettua, drone auttaa myös arvokkaan tiedon siirtämisessä jälkipolville.

Drone nousee 120 metrin korkeuteen ja sillä voi ottaa sekä videokuvaa että valokuvia. 
________________

Tilaa OivaMainoksesta kuvaaja paikalle soittamalla puh. 044 558 9301 tai ota yhteyttä verkkosivujen kautta: www.oivamainos.fi/yhteystiedot
________________

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 25.3.2024 15:40 Tilaajille

Keväinen päivä houkutteli Villa Vihdan tapahtumaan

IKAALINEN 13.3.2024 17:00 Tilaajille

Parasta pilkkimisessä on luonnon tarkkailu, saalis on siihen päälle bonusta – ”Kala itse päättää, ottaako se syöttiin”

JÄMIJÄRVI 13.3.2024 09:00 Tilaajille

Uuden talon rakentaminen on harvinainen projekti, muuten jämijärveläisrakentajia työllistävät paljon mökkiläiset

IKAALINEN 12.3.2024 15:00 Tilaajille

”Aina ollaan valmiita tulemaan mukaan” – Kaupungin viestintämateriaalia varten poseerattiin kylpytakeissa Kyrösjärven jäällä

OIVASEUTU 8.3.2024 09:40 Tilaajille

Lauantaina ladut kutsuvat jälleen – Reppu-Pirkassa hiihdetään kuninkaallisten seurassa