OIVASEUTU 30.9.2021 14:00

Leväkesä oli vaihteleva, seuranta päättyi tällä viikolla

Sakari Ilomäki

Sinilevää oli päättyneenä kesänä Pirkanmaan järvissä vaihtelevasti. Huolimatta pitkistä hellejaksoista sinilevää oli vain muutamina viikkoina runsaammin kuin normaalisti.

Leväseurannan viimeisellä viikolla syyskuun lopussa runsaasti sinilevää havaittiin muun muassa Ikaalisissa Kyrösjärven Hämylänlahdella. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinilevää oli syyskuun lopussa ajankohtaan nähden normaali määrä.
Sinilevätilannetta seurattiin Pirkanmaalla 43 seurantapaikalla kesäkuun alusta syyskuun loppuun. 13 seurantapaikalla ei havaittu lainkaan sinileviä koko seurantajakson aikana.
- Kesä oli siinä mielessä erikoinen, että sinilevätilanne säilyi melko maltillisena helteisiin nähden. Levät voivat runsastua hyvinkin paljon pitkillä hellejaksoilla, kertoo ylitarkastaja Anu Peltonen Pirkanmaan ely-keskuksesta.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. 10.8.2023 17:00 Tilaajille

Sinilevä on pysynyt kurissa koko kesän – levää on havaittu seudulla vain yhdessä järvessä

HÄMEENKYRÖ 15.6.2023 13:45 Tilaajille

Hämeenkyrössä havaittu jo sinilevää – vähäisiä havaintoja kahdelta rannalta

OIVASEUTU 25.8.2022 12:30 Tilaajille

Hämylänlahdella edelleen sinilevää – muualla levätilanne rauhallinen

IKAALINEN 18.8.2022 14:00 Tilaajille

Ikaalisten Hämylänlahdella tehtiin sinilevähavainto

OIVASEUTU 4.8.2022 16:00 Tilaajille

Seudulla ei ole havaittu sinilevää – tilanne tavanomaista parempi