IKAALINEN 13.5.2022 17:00

Nouskin vaisu sijoitus Tiomilassa oli silti torjuntavoitto – Kovin maastopuolen pinkoja rikkoi polvensa ennen kisoja

Juho-Veikko Hytönen



Ikaalisten Nouseva-Voima oli 26:s Tiomila-viestissä Ruotsissa. Örebron pohjoispuolella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä suunnistettu klassikko ei tuonut huipputulosta, mutta poisjääntien myötä kärkeen sijoittuminen ei ollut realistista.

Joukkueen kovin maastopuolen suunnistaja Eetu Savolainen loukkasi polvensa viikko sitten Lapualla käydyissä kansallisissa suunnistuksissa, eikä polvi parantunut viikossa. Näin Nouski joutui tekemään viime hetken muutoksia kokoonpanoonsa.
Mikko Knuuttila avasi viestin mainiosti leimaamalla tv-rastilla jopa kärjessä. Vaihdossa sijoitus oli kuudes. Juha Luoma piti joukkueen toisella osuudella kärkiletkassa, eikä kärki mennyt kuin minuutin päässä. Tuomas Kotrolla ja Konsta Vanhasella oli pieniä vaikeuksia seuraavilla osuuksilla, mutta joukkue pääsi kaikesta huolimatta pitkälle hajonnattomalle yöosuudelle viimeiseen mahdolliseen saumaan kohtuullisen sijoituksen pelastamiseksi.
Juho Ylinen juoksi reilun 15 kilometrin osuuden 27-kertaisen suunnistuksen MM-mitalistin Daniel Hubmannin mukana ja aamuyön käynnistyessä Nouskin sijoitus oli noussut lähes parikymmentä pykälää sijalle 19.

Taistelua aamuyössä


Aamuyöllä Vesa Taanila, Savolaisen tilalle joukkueeseen noussut Juho-Veikko Hytönen, Andrew Barnett ja Fryderyk Pryjma selvisivät urakoistaan melko vähin virhein, mutta muutamat joukkueet juoksivat kovempaa. Teemu Oksanen pääsi ankkuriosuudelle sijalta 30.
Hyvää vauhtia sunnuntaiaamuna pitänyt Oksanen ohitti vielä muutaman joukkueen tuoden Nouskin maaliin sijalla 26. Tämä on tismalleen sama sijoitus kuin kolme vuotta sitten edellisessä Tiomilassa. Sijoituksilla on toki huomattava kontrasti: kolme vuotta sitten sitä pidettiin epäonnistumisena. Viikonlopun lopputulosta voidaan pitää olosuhteisiin nähden jopa torjuntavoittona.
Savolaisen poisjäännin myötä joukkue ei saanut päästettyä Ylistä vedenjakajaosuutena tunnetulle ”Långa Nattenille” kärkiletkaan, vaan seura kamppaili sijoituksista 15–40 kilpailun kolmosryhmässä. Joukkueen uudelleenorganisoinnin myötä Nouski menetti myös ruutia aamuyön tärkeiltä osuuksilta, jolloin sijoitus 20 parhaan joukossa karkasi.
Kisan voitti uppsalalainen OK Linné. Paras suomalaisjoukkue oli Tampereen Pyrintö neljännellä sijallaan. Nouskin edellä maaliin ehti kahdeksan suomalaisseuraa. Kaikkiaan miesten viestiin starttasi 307 joukkuetta.
Naisten viestin voitto meni Norjaan oslolaiselle Nydalens SK:lle.
Nouskin seuraava suuri viestitavoite on kesäkuun Lukkari-Jukola Mynämäessä. Ennen sitä Viestiliigaa kisataan vielä toukokuun viimeisenä viikonloppuna Kangasalla.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 20.2.2024 14:00 Tilaajille

Teemu Oksanen rikkoi IU:n ikivanhan ennätyksen – Suunnistaja kunnostautui ratajuoksussa

IKAALINEN 26.1.2024 11:00 Tilaajille

Yhdelle seudun suunnistajista kesälajien apurahaa – Apurahoilla tähdätään kansainvälisiin arvokisoihin

JÄMIJÄRVI 26.10.2023 10:00 Tilaajille

Reilut 650 suunnisti Jämin kankailla – Erityisesti nuorten määrä ilahdutti Jämin suunnistusmaratonin järjestäjiä

SOAVE/IKAALINEN 9.10.2023 10:50 Tilaajille

Italian tuliaisina EM-pronssi – Teemu Oksanen näytti, että paikka arvokisajoukkueessa oli ansaittu

SOAVE/IKAALINEN 6.10.2023 18:25 Tilaajille

Suomelle ensimmäinen sprinttiviestin arvokisamitali – Teemu Oksanen mukana historiaa tehneessä pronssijoukkueessa