VILJAKKALA 10.2.2024 23:10

UMK: Euroviisuihin lähtee Windows95man – Jesse Markin ei selvinnyt voittajaksi

Katri Linnikko Nina Ylinen

Uuden Musiikin Kilpailussa tänään esiintynyt viljakkalalaistaustainen Jesse Markin ei selviytynyt voittajaksi Nokia Areenalla Tampereella äsken päättyneessä kilpailussa.

Tiukan kilpailun voittajaksi nousi huikealla yleisöäänten vyöryllä Windows95man kappaleella No Rules.
Voittaja valittiin yleisöäänestyksen ja kansainvälisten raatien antamien pisteiden yhteistuloksella, jossa yleisöäänten painoarvo oli 75 % ja kansainvälisten raatien antamien pisteiden painoarvo 25 %.
Ennen yleisöääniä julkistettiin kansainvälisten raatien pisteet. Niiden perusteella voittajaksi olisi noussut kilpailun ennakkosuosikiksi nostettu Sara Siipola. Jesse Markin oli pitkään raatien antamissa pisteissä heikoimpana, mutta viimeisenä pisteensä antanut naapurimaa Ruotsi antoi Markinille täydet pisteet nostaen viljakkalalaislähtöisen laulajan raatien tuloksissa jaetulle viidennelle sijalle. Raatien antamien äänten jälkeen Windows95man oli viimeisenä.
Suomen euroviisutaival jatkuu 7. toukokuuta ensimmäisessä semifinaalissa. Suomi esiintyy semifinaalin toisella puoliskolla kolmanneksi viimeisenä. Samassa semifinaalissa finaalipaikasta kamppailevat esimerkiksi Irlanti, Australia ja Ukraina. Euroviisufinaali käydään Ruotsin Malmössä 11. toukokuuta.
Markin kilpaili euroviisupaikasta kappaleellaan Glow. Kansainväliset vedonlyöntitilastot asettivat Markinin voittomahdollisuudet viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

VILJAKKALA 2.5.2024 21:00 Tilaajille

Jesse Markin julkaisi uutta musiikkia – Katso ”Kingdom”-sinkun musiikkivideo tästä

HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA 24.3.2024 10:00 Tilaajille

Takavuosin reality-suosikki Suuri Seikkailu alkoi – Latela-Lauri heti vaikeassa paikassa

Uutiset 10.2.2024 10:00 Tilaajille

Viljakkalan Jesse kilpailee tänään euroviisupaikasta – UMK-finaali käydään illalla, näin äänestät

VILJAKKALA 8.2.2024 11:00 Tilaajille

UMK-finaalissa lauantaina kilpaileva Jesse Markin muistelee Viljakkalaa – Katso video!

HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA 24.1.2024 17:00 Tilaajille

Latela-Lauri ja Jesse Markin samassa tosi-tv-sarjassa – Takavuosien Suuri seikkailu palaa