HÄMEENKYRÖ 24.1.2022 13:30

Yle: Tauno "Tappi" Suojanen on kuollut

Viihdemusiikin uranuurtaja Tauno "Tappi" Suojanen on kuollut, kertoo Yle. Suojanen kuoli 19. tammikuuta 86 vuoden iässä.

Suojanen opittiin tuntemaan yhtenä Suomen ensimmäisistä viihdemusiikin managereista. Hän aloitti uransa 1950-luvulla keikkamuusikkona, jonka jälkeen hän perusti Tampereella manageritoimiston Viihdeohjelma Oy:n. 1960-luvulla toimisto myi monien sen ajan suuruuksien, kuten Irwin Goodmanin ja Paula Koivuniemen keikkoja.
Lisäksi hän toimi artistien maahantuojana. Suojanen järjesti muun muassa The Rolling Stonesin esiintymään järjestämiinsä Yyterin juhannusjuhliin. Neljän vuosikymmenen aktiivikautensa aikana Suojanen vauhditti myös monen aloittelevan suomalaisen artistin uraa.
Eläkkeelle jäätyään Suojanen muutti Kyröskoskelle, mutta toimettomana hän ei pysynyt. Kyröskosken Suurlava rakennettiin Suojasen aloitteesta. Talvisin hän käytti sitä autonrenkaiden varastointiin ja myyntiin.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää